Valtteri Parikka
Myyntijohtaja, kaupanvahvistaja: LKV, LVV
Finnish, English
Kiekkokaukaloista välitysalalle vuonna 2020 siirtynyt Valtteri tuo urheilumaailmasta tutun tavoitteellisen ja periksiantamattoman otteen tavoitteiden saavuttamiseksi asuntokauppasi tueksi.
Valtterin kotikenttää ovat Järvenpää, Tuusula ja Kerava, joissa hän palvelee asiakkaita helposti lähestyttävällä ja asiakaslähtöisellä otteella. Hänen tavoitteensa jokaisessa toimeksiannossa on tehdä kodin myynnistä ja ostosta mahdollisimman vaivatonta ja tuloksekasta asiakkaalle. Valtteri saa paljon kiitosta aktiivisuudestaan, nopeasta reagoinnistaan ja ammattitaidosta elämän suurimpien ostosten äärellä.
Vahva erityisosaaminen löytyy kiinteistöjen parista, ja Valtteri on kerryttänyt reippaasti kokemusta niin rakentamisesta kuin myös uudiskohteiden kaupasta ja RS-kohteista. Oli kyseessä sitten tontti, uudiskohde tai rakennushanke, kaupanteko onnistuu sujuvasti. Valtteri palvelee sinua myös kaupanvahvistajan tehtävissä.
Vapaa-ajallaan Valtteri viettää aikaa perheensä kanssa, johon kuuluu avopuoliso Bea ja ranskanbulldoggi Coco. Liikunta ja urheilu ovat edelleen iso osa hänen elämäänsä: golfkenttä kutsuu kesäisin ja crossfittreenit tuovat energiaa arkeen. Hyvä kunto onkin paras voimavara fyysiseen ja henkiseen jaksamiseen kiireisen arjen keskellä.
Valtterin asiakaspalautteet
"Valtteri hoiti koko myynti prosessin erinomaisesti alusta loppuun! Oltiin ajan tasalla missä mennään ja välittäjä on aina tavoitettavissa."
Myyjä, Järvenpää
"Ammattimaista asuntokauppaa vaikeasta markkinatilanteesta huolimatta."
Myyjä, Helsinki
"Välittäjä oli mukava ja miellyttävä. Vastaili kysymyksiin ripeästi ja muutenkin informaatio toimi hyvin."
Myyjä
"Jämptiä, osaavaa ja tehokasta palvelua ja viestintää. Mukava ja onnistunut kokemus, kiitos!"
Ostaja, Tuusula paritalo
"Välittäjä oli asiallinen, ystävällinen ja hoiti asiat hyvin. Hän vastasi nopeasti viesteihin ja piti ajan tasalla, mitä seuraavaksi tapahtuu. Kaiken kaikkiaan jäi todella hyvät fiilikset kaupan teosta."
Ostaja, Järvenpää
Valtterilla myynnissä nyt
Katso kaikkiMyymämme asunnot (viim. 6kk)
Ota Valtteriin yhteyttä!
Haluatko varata tapaamisen tai kaipaatko lisätietoja? Laita viestiä ja Valtteri ottaa sinuun yhteyttä!