Myyjälle

Asuminen on tunne

Se oikea vain kolahtaa. Koska aito tunne ohjaa päätöksentekoa, panostamme paljon siihen, että kotisi ja välittäjämme tekevät ostajaehdokkaisiin parhaan mahdollisen vaikutuksen myynti-ilmoituksesta ostopäätökseen asti. Inspiroidumme kodistasi yhdessä ostajien kanssa ja ihastumme niihin usein itsekin. Tunne johtaa nopeaan kauppaan sekä parhaaseen hintaan – siksi olemme oikea valinta välittäjäksesi.

Tuloksena aidosti hyvä fiilis – myös lompakossa

Roofin kautta on välitetty jo tuhansia asuntoja – ja samalla myyntikonseptimme on hiottu huippuunsa. Kokeneet, kunnianhimoiset ja mukavat välittäjämme perustelevat hinta-arvionsa, sitoutuvat aikatauluihin ja pitävät sinut ajan tasalla myynnin etenemisestä. Laatuun ja näkyvyyteen panostaminen tuovat mukanaan suuren kysynnän, jonka avulla ostajien välinen kilpailutilanne syntyy todennäköisimmin – Kauppa käy nopeasti ja parhaaseen hintaan.

Valvomme ja kehitämme toimintamme laatua jatkuvasti. Siksi pystymme lupaamaan palvelun, jota suosittelevat lämmöllä lähes kaikki asiakkaamme.

Päivä 1: Myynnin aloitus

Myynti-ilmoitus julkaistaan tiettynä ja tarkkana viikon päivänä, jotta tutkimusten mukaan saadaan eniten yhteydenottoja potentiaalisilta ostajilta, saadaan parhaiten näkyvyyttä ja ilmoituksessa on vähiten kilpailua muihin asuntoihin nähden.

Valtaosa

Myyntitoimeksiannoistamme päättyy kauppaan ensimmäisen viikon aikana. Moni jopa yli pyyntihinnan.

Mikäli näin ei käy, jatkamme myyntiprosessia tehostaen markkinointiamme.

Päivät 1-3: Asiakkaan valmistelut

Kolme ensimmäistä päivää ovat korkeimman kiinnostuksen aikaa. Vastaamme aktiivisesti yhteydenottoihin ja sovimme yksityisnäyttöjä sekä valmistelemme asiakkaan nopeaa ostopäätöstä varten.

Päivä 4: Yksityisnäytöt

Kiinnostuksen taso on korkeimmillaan paikan päällä. Myytävä asunto esitellään aina ensisijaisesti yksityisnäytöin. Potentiaalisilla ostajilla on mahdollisuus tutustua kohteeseen rauhassa, välittäjämme kanssa keskustellen – ostopäätös nopeutuu.

Päivät 4-5: Jälkihoito ja -kontaktointi

Näytön jälkeen olemme yhteydessä potentiaalisiin ostajiin. Varmistamme, että heillä on tarvittavat tiedot ja tuki ostopäätöksentekoa varten. Automaattinen ostotarjouksen jättäminen madaltaa kynnystä tarjoukselle.

Päivät 4-6: Tarjousneuvottelut

Tarjouksen tekeminen onnistuu helposti ja nopeasti välittäjien, näytön jälkeisten automaatioiden tai verkkosivujen kautta. Tarjoamme ostajalle tarvittavan tuen sekä mahdolliset rahoitusratkaisut prosessin nopeuttamiseksi.

Päivät 4-6: Kilpailutus

Kiinnostuneilta ostajaehdokkailta pyritään saamaan ostopäätökset ja tarjoukset samanaikaisesti, jotta saadaan ostajat keskustelemaan keskenään ja silloin myyntihinnasta keskustellaan ylöspäin (ei tarjouskauppa). Kilpailutus tehdään myyjän luvalla, ostajalle läpinäkyvästi, rehellisesti ja kaikkia osapuolia kunnioittaen sekä hyvää välitystapaa noudattaen.

Päivät 6-7: Kauppa

Kauppa pyritään vahvistamaan ensimmäisen viikon aikana, jolloin kiinnostus on korkeimmillaan. Tehokas myyntiprosessi on sekä myyjän että ostajan etu.

Ota yhteyttä!

Haluatko kuulla enemmän myyntikonseptistamme? Jätä yhteydenottopyyntö, niin kerromme lisää.