Kaupallinen osaaminen, kunnianhimo ja aito palo myyntityöhön kulkevat Heidillä vahvasti käsi kädessä.
Heidi on innokas ja nälkäinen myyjä, jolle asiakkaiden kohtaaminen on yksi työn parhaista puolista. Hänen työskentelyssään näkyvät aktiivisuus, tavoitteellisuus ja periksiantamattomuus. Asiakkaan kanssa pidetään yhteyttä ja asiat viedään sovitusti eteenpäin.
Insinööri- ja kaupallisen alan opinnot pitävät vahvan kaupallisen ja analyyttisen ajattelun tiiviisti tekemisessä ja aiempi kokemus yhdistyksen toiminnanjohtajana on puolestaan opettanut kantamaan vastuuta, organisoimaan kokonaisuuksia ja pitämään langat käsissä myös kiireen keskellä.
Pohjois-Pohjanmaalta pääkaupunkiseudulle muuttaneena hän yhdistää tekemisessään pohjoisen rehellisyyden ja mutkattomuuden sekä Espoon ja pääkaupunkiseudun tuntemuksen. Tavoitteena on aina sujuva prosessi ja asiakas, joka tietää missä mennään.
Vapaa-ajalla Heidi pitää itsensä liikkeessä kuntosalilla, kamppailulajien parissa ja koiran kanssa ulkoillen. Kamppailulajeista tuttu kurinalaisuus ja paineensietokyky näkyvät myös työssä: kun jotain päätetään tehdä, se tehdään loppuun asti.