Roof LKV Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton uudeksi jäseneksi 

Roof LKV Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton uudeksi jäseneksi 

Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto KVKL:n hallitus hyväksyi Roof LKV:n liiton uudeksi jäseneksi tämän vuoden alusta. Yritys on kasvanut kahdeksassa vuodessa laajasti Suomessa toimivaksi, henkilöstönsä osaamiseen panostavaksi välittäjäor-ganisaatioksi.

”On upea liittyä mukaan ja olla mukana alan parhaimpien toimijoiden kanssa kehittämässä ja tukemassa toimialaa”, iloitsee Roof LKV:n perustajaosakas ja myyntijohtaja Niko Koivisto.

”Toivotamme Roof LKV:n tervetulleeksi KVKL:n jäseneksi. KVKL:n keskeisenä tehtävänä on lisätä kiinteistönvälitysalan vaikuttavuutta ja arvostusta sekä kehittää välittäjien osaamista, ja Roofin jäsenyyden myötä KVKL:n hartiat ovat entistäkin leveämmät näiden tärkeiden tehtävien toteuttamiseen”, sanoo KVKL:n hallituksen puheenjohtaja, OP Kodin johtaja Lasse Palovaara.

Roof LKV:n tarina sai alkunsa kahdeksan vuotta sitten pääkaupunkiseudulta.

”Maaliskuussa 2017 aloitettiin Roofin toiminta, ja nyt meillä on vajaa 100 välittäjää ja 24 toimistotyöntekijää eli henkilöstöä on yhteensä yli 120. Muutamana ekana vuotena oli pieniä kompasteluja, mutta niistä kun selvittiin, niin homma alkoi mennä eteenpäin. Nyt toimintaa on laajasti, ja pohjoisin toimipisteemme löytyy Haukiputaalta”, Koivisto esittelee.

”Uskon, että jäsenyys tuo Roofin välittäjille parempaa tietoa nopeammin. Tietoa, jota voi hyödyntää asiakkaiden kanssa toimiessa. Välittäjän tulee olla asiantuntevampi kuin asiakkaat, jotta voi antaa hyviä näkemyksiä ja parasta lisäarvoa asiakkaalle. Jäsenyys tuo myös varmasti lisää uskottavuutta Roof LKV:lle osaavana ja hyvän välitystavan hallitsevana toimijana. Ei olla siis enää mikään pieni toimija vaan varteenotettava organisaatio”, Koivisto summaa. 

Koivisto kertoo, että Roof LKV haluaa edistää välittäjien osaamisen tunnettuutta. 

”Alalla ja välittäjillä on omat mainejäänteensä, ja haluaisin, että kuluttajat ymmärtäisivät paremmin välittäjien osaamisen laajuutta. Kun ymmärtää, niin osaa myös arvostaa. Välittäjä kun on kuitenkin enemmän asiantuntija, joka antaa arvokkaita näkemyksiä kuin myyjä, joka vaan esittelee asuntoa”, hän painottaa. 

Lisätietoja: 

Lasse Palovaara 

Hallituksen puheenjohtaja 

lasse.palovaara@op.fi

Niko Koivisto

Roof LKV, perustaja, myyntijohtaja, YKV, LKV, LVV, KIAT

040 514 2031

niko.koivisto@roof.fi

Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto

Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto toimii kiinteistönvälitysalan valtakunnallisena etujärjestönä edustaen noin 90 prosenttia alan ammattilaisista Suomessa. Liitto edistää alan ammattilaisten parempaa osaamista, alan yritysten tarjoamien asiantuntijapalvelujen laadun kohottamista ja entistä turvallisempaa asuntokauppaa Suomessa.

Keskeisiä tehtäviä ovat:

  • Alan normiston, Hyvän välitystavan ohjeen laatiminen ja sen tunnettuuden edistäminen
  • Alan edunvalvonta ja yhteistyön kehittäminen viranomaisten ja päättäjien kanssa
  • Alan kattavimman datapankin, KVKL Hintaseurantapalvelun ylläpito ja kehitys
  • Alan maineen kehittäminen
  • Koulutus
  • Tutkimuksen kehittäminen

Tutustu Kiinteistönvälitysalan Keskusliittoon


Edellinen

Luotettava kiinteistövälittäjä Kymenlaakso

Mikä tekee kiinteistövälittäjästä luotettavan? Kun harkitset asunnon myyntiä Kymenlaaksossa, luotettava kiinteistövälittäjä on avainasemassa. Luotettavuus ilmenee…

Seuraava

Roof x Puhti: Työkulttuuri, joka edistää hyvinvointia

Roof Me -konseptimme yhteistyössä Puhdin kanssa keskittyy parantamaan Roofilaisten terveyttä ja hyvinvointia.