Kohti uutta vuotta 2026

Kohti uutta vuotta 2026

Vuosi 2025 on ollut asuntomarkkinoilla monella tapaa käänteentekevä. Pitkään jatkunut epävarmuus alkoi vuoden mittaan hellittää, ja markkina on vähitellen palautunut kohti tasapainoisempaa ja toimivampaa kokonaisuutta. Ostajat ovat löytäneet rohkeutta tehdä päätöksiä ja yhä useampi kauppa on syntynyt hinnalla, josta molemmat osapuolet voivat olla tyytyväisiä. Vaikka asuntokaupan vuosi ei ollut helppo, se oli ennen kaikkea eteenpäin vievä.

Kulunut vuosi jää Roof LKV:n historiaan vaihderikkaana, mutta ennen kaikkea vahvan kasvun vuotena.

Vuoden aikana olemme kasvaneet monella eri saralla: henkilöstömme on vahvistunut useilla uusilla ja kokeneilla välittäjillä, ja uudet toimistomme avasit ovensa Turussa, Salossa, Järvenpäässä, Porissa ja Hyvinkäällä tuoden merkittävää valtakunnallista kasvua. 

Kun tarkastelemme markkinaa numeroiden valossa, vuosi on ollut täynnä vaihtelua, mutta Roof LKV:n kauppamäärien kehitys on kulkenut askeleen edellä. Tammikuussa kauppamäärämme kasvoivat +70 % edellisvuoteen verrattuna, helmikuussa +76 % ja maaliskuussa +45,2 %. Huhtikuussa kasvu oli +59,6 % ja toukokuussa +50 %. Heinäkuussa ylsimme +60,7 % kasvuun ja elokuussa, markkinan hiljentyessä, teimme yhä silti +47 % enemmän kauppaa edellisvuoteen verrattuna. Syyskuussa ja lokakuussa kasvu jatkui vahvoin luvuin: +17,8 % ja +21 %.

Olemme onnistuneet kasvattamaan kauppamääriämme selvästi markkinaa nopeammin myös niinä hetkinä, kun yleinen markkina on ottanut askelia taaksepäin. Tämä kertoo siitä, että laadukas tekeminen, vahva paikallinen osaaminen ja toimiva myyntikonsepti kantavat myös haastavissa olosuhteissa.

Vuosi on tuonut mukanaan myös näkyvää tunnustusta, kun alkuvuodesta liityimme osaksi Kiinteistönvälitysalan Keskusliittoa, vahvistaen sitoutumistamme hyvään välitystapaan ja alan kehittämiseen. Roof oli myös tänä vuonna ensimmäistä kertaa mukana Kauppalehden suuressa välittäjäketjujen vertailussa ja haastavassakin markkinatilanteessa vuosina 2023–2024 tuplasimme kauppamäärämme.

Vuosi 2025 on ollut asuntomarkkinoilla monella tapaa käänteentekevä. Pitkään jatkunut epävarmuus alkoi vuoden mittaan hellittää, ja markkina on vähitellen palautunut kohti tasapainoisempaa ja toimivampaa kokonaisuutta. Ostajat ovat löytäneet rohkeutta tehdä päätöksiä ja yhä useampi kauppa on syntynyt hinnalla, josta molemmat osapuolet voivat olla tyytyväisiä. Vaikka asuntokaupan vuosi ei ollut helppo, se oli ennen kaikkea eteenpäin vievä.

Katseet ovat nyt jo vahvasti tulevassa. Ennusteet vuodelle 2026 ovat varovaisen positiivisia: korkoympäristön odotetaan pysyvän maltillisempana, ostovoima on hiljalleen vahvistumassa ja patoutunut kysyntä näkyy erityisesti kasvukeskuksissa. Oikea hinnoittelu ja ammattitaitoinen myynti ovat entistäkin tärkeämmässä roolissa, ja siinä me Roofilla olemme parhaimmillamme.

Rauhallista joulun aikaa ja menestyksestä uutta vuotta!  Rakennetaan yhdessä vielä parempi vuosi 2026. <3


Edellinen

Roof asuntomarkkinakatsaus: vahva kasvu jatkuu

Roof LKV:n vuosi 2025 on jatkunut vahvassa kasvuvireessä, kun kauppamäärämme ovat nousseet vuoden jokaisena kuukautena…