Tontti

Oma

Reilut 1100 m² omaa maata Rajahaudan kauniista puutalomiljööstä odottaa ensi kevään rakentajaa! Tällä kulmatontilla on 300 m² rakennusoikeutta ja kunnallistekniikka kulkee vierellä, heti Oivantiellä.

Halutessasi toteutat tähän pihapiiriin vaikka mitä! Kaava mahdollistaa niin omakotitalon kuin paritalonkin rakentamisen. Tontin malli on myös mainio, ja käytettävä pihapiiri tulisi oikein lounaan puolelle. Halutessasi voit säästää osia vanhasta pihapiiristä, onhan piha todella kaunis kesäisin perennoineen ja puustoineen. Ohjeellinen rakennusala kulkee tontin rajoja myöten, joten tulevat rakennukset voi sijoittaa paljon vapaammin kuin monella muulla tontilla.

Tontilla sijaitsee 1950-luvulla valmistunut kolmikerroksinen puutalo, joka myydään huonokuntoisena, eikä myyjä vastaa rakennusten kunnosta kaupan jälkeen, sillä hankintahinta on edullinen, ja perustuu pelkästään maapohjan arvoon.

Rajahauta tunnetaan rauhallisuudestaan sekä nopeasta yhteydestä moottoritielle. Linja-auto kulkee muutaman sadan metrin päästä. Koulut, uusi päiväkoti sekä päivittäispalvelut ovat kaikki kilometrin säteellä. Myös venesatama on lähellä, ja oman veneen saat siis lähelle kotiasi halutessasi. Ulkoilemaan pääset lähellä olevalle Letonniemen luontopolulle ja uimaranta on vain muutaman sadan metrin päässä. Metsäiset polut lähtevät Kahvankarintien päästä, huippupaikka vaikkapa koiran ulkoiluttamiseen merenrannan läheisyydessä.

Lisätiedot ja esittelyt: Lauri Lotvonen, LKV, p. 040 138 0004, lauri.lotvonen@roof.fi

Hintatiedot

Velaton hinta

89 000 €

89000 €/m2

Kiinteistövero 350 / vuosi

Tontti

Kiinteistötunnus/laitostunnus

564-75-162-4

Tontin pinta-ala

1m2

Tontin omistus

Oma

Sijainti

Oivantie 13
90580, Rajahauta, Oulu

Varaa ilmainen arviointikäynti

Etkö ole vielä myynyt asuntoasi? Anna meidän arvioida se.