Yhtiövastike

315,00 €

Tontti

oma

Kerros

5/ 6

Hissi

On

ILMEIKÄS JA HYVÄKUNTOINEN PERHEASUNTO LEPPÄVAARAN PARHAALLA PAIKALLA

Leppävaaran Zanseninkujalla asut pääkaupungin kattavimpien palvelujen välittömässä läheisyydessä ja sujuvien julkisten liikenneyhteyksien äärellä. Kauppakeskus Selloon on toimivapohjaisesta kolmiosta vain 300 metrin kävelymatka ja pikaratikan reitti kulkee sopivasti parin korttelin päästä, eivätkä vaunun äänet kantaudu asunnolle.

Asunto Oy Espoon Zanseninkuja 4 on vuonna 2002 aivan Leppävaaran keskustaan valmistunut asuintalo, josta on pidetty vuosien saatossa hyvää huolta. Ylläpitohuollot on tehty asianmukaisesti ajallaan, yhtenä viimeisimmistä päivityksistä parvekkeet on uusittu vuonna 2023 ja ne ovat saaneet taloyhtiön toimesta tyylikkään lasituksen.

Asunnon keskipisteeksi muodostuu selkeämuotoinen ruokailutila, jossa on tilaa suuremmankin seurueen illanvietolle. Ruokailuryhmää reunustaa toiselta sivustalta monien ammattikokkien suosima rinnakkaiskeittiö, jossa työtasot ja kaapistot sijoittuvat tehokkaasti vastakkaisille seinille. Koneistusta on uusittu nykyisten asukkaiden toimesta ja keittiö on säilynyt iästään huolimatta tyylikkäänä ja toimivana.

Ruokailutilan vierelle sijoittuu luontevasti omaksi rauhalliseksi tilakseen olohuone, josta on käynti kaakkoon ja etelään suuntaavalle lasitetulle parvekkeelle, josta on vehreät ja avarat näkymät viereisten asuintalojen muodostamalle korttelipihalle. Vaikka voi perustellusti sanoa, että ollaan “aivan ytimessä”, asut täällä toisaalta myös täydellisesti omassa rauhassasi.

Asunnon makuuhuoneet muodostavat omat yksityiset tilansa olohuoneesta erillään olevan käytävän varrelle. Kylpyhuone/WC/saunaosasto on käytännöllinen ja tarjoaa riittävästi tilaa perheen pyykkihuollon järjestämiseen.

Kauppakeskus Sellon asemalta matkaat junalla reilussa 20 minuutissa Helsingin keskustaan. Lähiliikenteen busseilla tavoitat helposti Espoon muut kaupunkikeskukset Tapiolan, Matinkylän, Espoon keskuksen ja Espoonlahden. Omalla autolla liityt sujuvasti niin Turuntien ja kehäteiden kuin Länsiväylänkin liikennevirtaan. Leppävaaran uimahalli ja urheilupuiston moninaiset liikuntamahdollisuudet ovat vain noin 1,5 km etäisyydellä.

Tartu tilaisuuteen ja osta toimiva kaupunkikoti Espoon parhaalta paikalta järkihintaan! Nopea päättäjä voi saada myös oman autopaikan, sillä isännöitsijältä saadun tiedon mukaan edellä olevia jonottajia ei tällä hetkellä ole.

Ota yhteyttä ja varaa oma yksityinen esittelyaikasi jo tänään ennen asunnon virallista ensiesittelyä:

Harto Pasonen
myyntineuvottelija, BBA
050 529 9768
harto.pasonen@roof.fi
ROOF LKV Espoo Oy

Hintatiedot

Velaton hinta

298 500 €

4358 €/m2

Myyntihinta 290 741 €

Velkaosuus 7 758 €

Yhtiövastike 315,00 €

Hoitovastike 315,00 €

Vesimaksu 24 €/hlö/kk

Autopaikan kustannukset(€/kk) 35

Tehdyt korjaukset ja remontit

2024

Ulkovalojen uusinta. Pihan kunnostus.

2023

Lämmönjakokeskuksen uusinta (Högfors GST-2). Poistoilmanpuhaltimen uusinta. Piha-aidan uusinta. Parvekkeiden puuosien vaihto lasiin. Vesikalusteiden kunnostus.

2021

Elementtisaumojen uusinta. Grillikatos ym. pihan kalustaminen.

2020

Pihakivetysten korjaus ja laajentaminen.

2018

Hissin uusiminen. Ilmanvaihtokanavien puhdistus, säätö ja suodattimien vaihto + raportin lisätyöt.

2017

Puistokyltti (POISTETTU). Kylpyhuoneiden valaistuksen uusiminen (2 valaisinta vaihdettu).

2016

Keittiölinjojen pysty- ja vaakaviemäreiden sekä salaojien huuhtelu ja kuvaus. Poistettu kello-ohjaus kaikista ulkovaloista, toiminta vain hämäräkytkimellä. Ovipuhelinjärjestelmän päivitys (porttipuhelin videopuhelimeksi).

2013

Kuivaushuoneen ilmakuivain uusittu.

2012

Vss-tarvikepäivitys, opasteet. Lasten leikkialueen viihtyisyyden parantaminen, pihapenkkien hankinta ja kunnostus.

2011

Porraskäytävän huoltomaalaus. Parvekkeiden maalaus ja puuosien kunnostus.

2010

Ilmanvaihtokanavien nuohous, säätö ja suodattimien vaihto.


Tulevat korjaukset ja remontit

2024-2025

Palovaroittimien ylläpitovastuu taloyhtiölle. Lukituksen uusinta. Alaovien uusinta.

2024-2028

Märkätilat LVI-urakka- ja -valvonta. Märkätilat rakennustekniset työt ja niiden valvonta. Kylpyhuoneiden ja saunojen uusinta. Saunat: Kiukaat, lauteet, panelointi.

2026-29

Vesikatto huovat 2 x. Vesipellit 70 jm. Vesikatto remonttikaivot.

2027-30

Sisä- ja ulkovalaistuksen uusinta. Porraskäytävien kunnostus: tasoitus ja maalaus, jalkalistojen uusiminen, asuntojen ulko-ovien listat, eristeiden tarkastus + kattolevyjen vaihto osittain, mikäli selvityksen alla olevajäähdytysjärjestelmän toteuttaminen jää toteutumatta. Lukijan on huomattava, että edellä esitetty on hallituksen näkemys kunnossapitotarpeista viiden vuoden aikana. Päätökset mahdollisesti käynnistettävien kunnossapitotöiden ja muutostöiden suunnittelusta, toteutuksesta sekä rahoituksesta tehdään yhtiökokouksessa erikseen. Suunnitellut toimenpiteet saattavat aikaistua tai myöhentyä. Myyjä ei vastaa taloyhtiön myöhemmin päättämistä kunnossapito toimenpiteistä ja niistä aiheutuvista huoneistolle tulevista kustannuksista.

Housing company

Housing company name

Asunto Oy Espoon Zanseninkuja 4

Isännöitsijän yhteystiedot

Isännöitsijätoimisto H & J Viiala/Espoon Helvi Oy, Sateenkuja 1, 02100 Espoo, puh 0400 949 002, toimisto@helvi.fi. Isännöitsijä Sinikka Saisong, puh. 040 643 0807.

Yhtiön tilat ja varustelu

Asunto Oy Espoon Rosavillan hallinnassa oleva kerhotila on korttelin 5237 tonttien 1-5, korttelin 51248 tonttien 1 ja 2 sekä korttelin 51240 tontin 2 asuntalojen asukkaiden yhteiskäytössä.

Energy class

D2018

Lot area

1030m2

Tontin omistus

oma

Sijainti

Zanseninkuja 4
02600, Leppävaara, Espoo

Muita kohteita alueella

Katso kaikki

Varaa ilmainen arviointikäynti

Etkö ole vielä myynyt asuntoasi? Anna meidän arvioida se.