Ike Rautio on uusi kasvo Roofin rosterissa, mutta kokenut konkari monella rintamalla.
Hänen uransa on kattanut vaativia tehtäviä myynnin, markkinoinnin ja viestinnän parissa muun muassa pankki-, ravintola- ja hotellialalta, missä liike-elämän lainalaisuudet ovat tulleet tutuiksi. Vielä laajemmin Ike on kuitenkin vaikuttanut mediamaailmassa, jonka parissa hän teki pitkä uran. Tutuksi tulivat kaikki kotimaiset TV-kanavat eri rooleissaan toimittajasta tuottajaan.
Siirtyminen maailman suurimmasta kiinteistönvälitysketjusta Roofille oli Ikelle luonteva askel eteenpäin välittäjän urallaan.
“Ensi hetkestä alkaen olen ollut vaikuttunut kaikesta Roofilla kokemastani. Huikea tekemisen meininki, aidot ja energiset ihmiset, täynnä positiivista dynaamisuutta, rautaista asennetta, palveluhalukkuutta, yhdistettynä vahvaan osaamiseen ja ammattitaitoon.”
Ike korostaa suurimpana vahvuutenaan kohteiden huolellista arviointia, mikä mahdollistaa tehokkaan myynnin optimaaliseen markkinahintaan. Palvelualtis asenne kulkee työssä aina mukana ja vireyden takeena taustalta löytyykin aktiivinen elämäntapa. Työn ulkopuolella erityisesti lenkkeily Kikke-koiran kanssa sekä erilaiset pallolajit pitävät jalat liikkeessä.
Ike toimii Roof LKV Espoon toimistossa Tapiolassa, mistä matka arviointeihin pk-seudun ympäri taittuu hetkessä. Koko pääkaupunkiseutu ja Uusimaa ovat hänelle tuttua aluetta asuntokaupoilla, olipa kyseessä sitten Helsinki, Järvenpää, Loviisa tai Kauniainen. Lauttasaaren ja Helsingin kantakaupungin alueet hän kuitenkin tuntee kuin omat taskunsa.
Kun työskentelet Iken kanssa voit olla varma, että asuntosi myynti toteutetaan huolella, asiantuntevasti ja aina parhaaseen tulokseen tähdäten. Tavoitteena on aina paras tulos, johon asiakas on enemmän kuin tyytyväinen.
Ikella myynnissä nyt
Katso kaikkiMyymämme asunnot (viim. 6kk)
Ota Ikeen yhteyttä!
"Haluatko varata tapaamisen tai kaipaatko lisätietoja? Laita viestiä ja Ike ottaa sinuun yhteyttä! "