Tiina Korpinen

LKV, LVV, KIAT

040 775 5277

tiina.korpinen@roof.fi

Finnish

Koti on elämän suurin sijoitus, joka ansaitsee arvoisensa asiantuntijan.

Olen kohdannut asiakkaani kiinteistönvälittäjänä aidosti ja lämpimän empaattisesti jo yli 10 vuoden ajan. Kaikki kodit ja asiakkaat ovat minulle yhtä arvokkaita. Onnenkyyneleitä on tirautettu niin lähiökolmion olohuoneessa, mihin asiakkaat olivat päätyneet tultuaan sotien keskeltä Suomeen vain muutamaa vuotta aikaisemmin, kuin kantakaupungissa arvoasunnon ikkunasta merenrantamaisemia ihaillen. Eväinä tässä työssä minulla on maalaisjärki, sydän sekä rautainen ammattitaito myynnin ja asiakaspalvelun saralta. 

Vuosia olen toiminut alan ammattilaisena keskusta-alueella ja usean asiakkaan suosittelut ovat myös kuljettaneet minua pääkaupunkiseudun ympäri. Näiden tyytyväisten asiakkaiden eteen teen töitä periksiantamattomasti ja olen ylpeä saadessani olla osana asiakkaideni asuntounelmien toteutumista! Työn ulkopuolella olen äiti kahdelle pojalle, joten arjessa riittää vauhtia mm. kiekkokaukalon laidalla. Rauha löytyy ystävien ja kodin lisäksi joogasta sekä perheen kanssa vietetyistä hetkistä.

Kokemus

10

Tiinan myymät asunnot (viim. 6kk)

Ota Tiinaan yhteyttä!

Haluatko varata tapaamisen tai kaipaatko lisätietoja? Laita viestiä ja Tiina ottaa sinuun yhteyttä!